Minä/masennus/selviytyminen

Kaikki alkoi joskus ala-asteella, näin joka yö painajaisia ja harhoja kahen kuukauden ajan. En pystynyt nukkumaan, pelkäsin jokaista ääntä ja ihmistä, iskä oli ainoa johon luotin ja iskä valvoi mun kanssa joka yö niin kauan kunnes nukahdin. Luulin että oon tullut hulluksi. En tiedä miksi olin silloin niin pelokas, mutta luulen että se johtui lääkityksestäni, koska lääkkeissä jota käytin oli sivuvaikutuksena väsymys ja ruokahaluttomuus. Yhtäkkiä masennus vaan hävisi ja elämä oli normaalia parin vuoden ajan...

Yläasteelle mentyäni kaikki oli hyvin seiskaluokan ajan, kunnes aloitin seurustelen ja pyörin väärissä piireissä eivätkä seurustelu kumppanini olleet mitään kovin selväjärkistä porukkaa. Piireissä joissa pyörin oli liikkeellä paljon masennusta, viinaa ja viiltelyä, silkkaa aivopesua! ja lähdin siihen kierteeseen itse mukaan. Tiesin että kaikki ei ole kunnossa mutta en vaan osannu tehdä mitään. Mikään ei enää kiinnostanut minua, kaikki oli turhaa. Seurustelu pilasi silloisen elämäntilanteeni enkä osannut olla omaitseni, seurustelin paljon mutta silti yritin työntää kaikki pois luotani, koska pelkäsin että millon kukakin jättää minut taas yksin joten oli kai helpompaa rakastaa hetken ja jättää sitten... tiesin tekeväni väärin mutta en osannut kontrolloida itseäni.

Seurustelin erään henkilön kanssa viisi kuukautta ja eromme jälkeen hän kertoi että on pettäny minua kuukauden ajan. Murruin totaalisesti. Siitä alkoi viellä pahempi kierre, viiltelin jokapäivä, valehtelin kaikista asioistani koska en osannut enää muuta. Sitten sain myös kuulla että mummollani on syöpä.. asiat vaan pahenivat entisestään ja halusin vain kuolla en mitään muuta.

Masennus oli hirveä, sitä jatkui monta kuukautta ja minulle yritettiin monesti hankkia apua, mutta en suostunut menemään koska pelkäsin ja miksi olisin sinne mennyt? valehtelisin sielläkin.

Masennus katosi taas hetkellisesti kesälomalla, mutta vain vähäksi aikaa. Olimme menossa iskän, Sinin ja Sarin kanssa Savonlinnaan risteilylle, meillä oli hauskaa, otettiin kuvia veneellä, ei mitään hätää olin taas ilonen. Sitten päästiin takaisin satamaan ja isälle tulee puhelu, mun serkku on kuollu...

Tossa ois viellä paljon muutakin sitten serkun kuoleman jälkeen, mutta mä oon selvinny tosta kaikesta, mulla on maailman parhaat kaverit ja poikaystävä ja teidän tuella oon päässy pitkälle. Kiitos myös vanhemmille ku ootte jaksanu ja kiitos kaikille ihanille jotka ootte mua auttanu, ilman teitä en ois tässä nyt. Tietäkää myös se että kaikki voi selvitä masennuksesta niinku minäkin, te ette oo yksin ongelmienne kanssa, AINA on joku joka teitä kuuntelee! Kaikki nää kokemukset on kasvattanu mua henkisesti ja oon ylpee itestäni että oon selvinny tänne asti. Pikkupahis kiittää ja kuittaa

 

 Kiitos kun luitte!